Sain viisirivisen "Hagström" haitarin ollessani 9 vuotias. Voitte
vain kuvitella minun ilmettäni kun eräänä iltana tulin kotiin
kyliltä ja kurttu oli pirtin pöydällä. Olin aikanaan esittänyt
varovaisen toiveen haitarista, siihen aikaan en kyllä millään olisi
uskonut että se toteutuisi.
Soittajaksi minut sitten opetti Katajan Heikki, joka oli meidän
koulun yläluokan opettaja. Itse hän oli saanut opin Lasse
Pihlajamaalta. Arvatkaapa alkoiko musiikin teoria maistumaan eri
tavalla kuin aikaisemmin. Siihen saakka se oli mulle kuin
tervanjuontia, kuten muutkin kouluaineet lukuun ottamatta
kuvaamataitoa.
Siitä saakka haitari on ollut minulle henkireikä ja kaveri, jota
näpelöidessäni pääsen pakenemaan joskus tätä karuakin todellisuutta.
Tuon otsikon mukaisen lausahduksen sain kuulla silloin pentuna
lukemattomia kertoja.
Kun sitten oivalsin että tämähän on harrastus
jonka avulla voi myöskin ansaita rahaa, se tuntui entistäkin
uskomattomalta.
Myöhemmin alkoi vähitellen tanssikeikatkin kutsumaan. Vähitellen
myös huomasin että jopa tytöt alkoivat kiinnostua hanurin
soittajasta. Minäpoika vain olin kuitenkin niin pirun ujo että en
oikein uskaltanut heidän kanssaan tuolloin vielä ruveta millekään,
vaikka rohkeimmat antoivat selvääkin selvempiä vihjeitä.
Silloin oli 60- lukua kun aloitin tanssikeikat. Tätä nykyä
keikkailleena olen ymmärtänyt, että se oli silloin varsinkin hanurin
soittajien kulta-aikaa. Eikä vain liksojen puolesta, vaan myös
soittajien arvostus oli aivan toista luokkaa kuin nykyään.
Keikat tänä päivänä
Jouduttuani jäämään työeläkkeelle tuon selkäni takia, ryhdyin
soittamaan tanssikeikkoja triossa "Ulla-Jaana & Santerit", tietenkin
vointini mukaan. Olihan se melkoinen "kulttuurishokki" havaita ero
tämän päivän tanssikeikoilla verrattuna 60- luvun keikkoihin.
Ensinnäkään ns. tanssitalokeikkoja nykyisin ei ole juuri enää
nimeksikään. Ravintolakeikkoja sen sijaan
riittää. Ja niitä ravintoloitahan on
nykyisin joka niemessä ja notkossa, toisissa jopa useimpia.
Silloin ennen minäkin haikailin ravintolakeikkojen perään.
Silloin kyllä ravintoloissa kohdeltiin soittajia kuin muitakin
työntekijöitä arvostaen ja rehdisti mielestäni. Toisin on kyllä
tänään ja voisin antaa hurjiakin esimerkkejä
joidenkin ravintoloitten henkilöstöpolitiikasta, ainakin mitä tulee
soittajien kohteluun ja hyvinvointiin, en viitsi kuitenkaan
aiheuttaa soittajille enää lisää harmia ja noita
tapauksia tosiaan ei voi yleistää.
Jäätyäni työeläkkeelle noiden tukielinvaivojeni vuoksi, niin
niistä johtuneista kovista selkävaivoistani huolimatta
minua innosti tien päälle silloinen laulusolistimme Ulla-Jaana.
Ulkoisen kauneutensa lisäksi hän oli myös sydämellinen ja hauska ihminen ja
lisäksi todella hyvä laulaja. Kuitenkin
tuollaisille tähdille tyypillinen diivailu oli
täysin vierasta niin meille soittajille kuin yleisöllekin. Sanavalmiina ihmisenä hän
sen sijaan sai aina
ihmiset oikeaan tunnelmaan.
Meidän keikoilla ikuinen mottomme oli, että hoidetaan hommat niin
hyvin ettei sijaa moitteille löydy.
Niinpä me sitten saimmekin hyvää palautetta suoraan tanssiyleisöltä
välittömästi. Pitivät musiikkiamme hyvin tanssittavana ja
suoraviivaisena vaikka allekirjoittaneella onkin joskus tapana
tahattomasti kangerrella soittaessa.
Tässä on muuten linkki
Ulla-Jaanan omille kotisivuille jos tahdot käydä kurkistamassa.
Pakko antaa periksi
Nykyisin sitten olen
kuitenkin jo joutunut nuo tanssikeikat lopettamaan pahenevien
selkäsärkyjeni takia. Ehkä minä sen puolesta olisin vielä jonkin
aikaa jaksanut, mutta kun ei ollut enää noita tavallisia
lavakeikkoja ja tuo ravintoloitsijoittenkin joukko oli niin
kirjavaa, ei ollut enää motivaatiota jatkaa tuota raskasta
kiertämistä.
Mutta sehän on kuitenkin jo vanha totuus että sota ei yhtä miestä
kaipaa, ei siis minuakaan ja mielihyvin annoin paikkani muille.
Ulla-Jaanakin muutti sitten tuonne ruuhkasuomeen jossa keikkailee
ahkerasti uuden bändinsä kera ympäri eteläsuomea. Ovat tehneet
äänitteen jossa on 7 biisiä ehkä avuksi markkinointia varten ja
sehän on tietty sitä taattua tavaraa.
Teenhän minä toki vielä ns. yksityisiä keikkoja mm. häissä,
synttäreillä ja muissa pienemmissä juhlissa, joissa ei tarvitse ihan
tuntitolkulla rasittaa tuota heikkoa selkääni.
Kirjoittelehan sinäkin omia kokemuksia omasta hanuriharrastuksestasi
vaikkapa tuonne
sähköpostiini, tai vaikkapa tuossa oikeassa ruudussa olevaan linkkiin.
|
